Seuraava Itsemyötätunto-verkkokurssi käynnistyy sunnuntaina 13.9. Kurssi ostettavissa nyt!
|
Hei ja tervetuloa sivuilleni!
Olen Ronnie Grandell, laillistettu työterveyspsykologi, tietokirjailija ja kouluttaja. Olen vuosien varrella erikoistunut myötätuntokeskeisen terapian oppeihin perustaja Paul Gilbertin johdolla. Erikoisalaani on työskentely ihmisten kanssa, jotka kamppailevat stressin, uupumuksen, ahdistuksen ja vaativuuden / itsekritiikin kanssa. Vastaanottotyötä teen Turussa Mehiläisessä. Siinä ohella kirjoitan ja koulutan itsemyötätunnon aiheesta, ensisijaisesti ammattiauttajille ja myös laajemmalle yleisölle. Olen kirjoittanut ensimmäisen kirjan itsemyötätunnosta suomeksi (Itsemyötätunto, 2015) ja sille jatkoteoksen (Irti itsekritiikistä, 2018). Pyrkimykseni tällä on levittää myötätuntokeskeisiä ajatuksia ja menetelmiä kaikille, jotka voisivat siitä hyötyä. Sivuiltani löydät mm. tulevat koulutukset, tietoa itsemyötätunnosta, kirjojen materiaalipankit sekä lisätietoja tarjoamistani palveluista. |
Tulevia koulutuksia ammattilaisille
|
Myötätuntokeskeinen terapia ja myötätuntokeskeisiä menetelmiä -koulutus
Koulutus käynnistyy kerran vuodessa syksyisin. |
Myötätuntokeskeisiä menetelmiä lyhytinterventioissa etäkoulutus
Ammattilaisille suunnattu kahden päivän koulutus toteutetaan seuraavan kerran 7.-8.4.2027. Ilmoittautuminen koulutukseen nyt käynnissä. |
Tilaa ammattiauttajien oma uutiskirje
Ammattiauttajille suunnatussa uutiskirjeessä jaan harjoituksia, tutkimustuloksia, kliiniseen työhön liittyviä mietteitä, oppimismateriaalia ja tulevia tapahtumia myötätuntokeskeiseen psykologiaan liittyen. Uutiskirjeitä lähetetään noin 1-3kk välein. Tilaa uutiskirjeesi täyttämällä tietosi alla olevan linkin takaa löytyvälle lomakkeelle. Huomioithan, että uutiskirje on tarkoitettu vain auttamisen ammattilaisille.
Koulutukset yhteistyössä muiden tahojen kanssa
Yhteistyössä Turun kesäyliopiston kanssa:
Myötätuntokeskeisiä menetelmiä stressin ja uupumuksen hoitoon. Kahden päivän koulutus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ke-to 7.-8.10.2026 klo 9-16. Koulutukseen voi osallistua paikan päällä tai etänä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen kesäyliopiston sivuilta.
Yhteistyössä Hogrefen kanssa:
Myötätuntokeskeinen terapia (CFT) ja itsemyötätunto osana traumahoitoa. 23.-24.9.2026 etäkoulutus ammattiauttajille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.9. mennessä Hogrefen sivujen kautta.
Yhteistyössä Profession kanssa:
Myötätuntokeskeinen terapia. Yhden päivän koulutus ammattiauttajille 29.10.2026. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Profession sivujen kautta.

Lisää itsemyötätunnosta
|
ITSEMYÖTÄTUNTO-VERKKOKURSSI
Kattava 6 viikon kokonaisuus itsemyötätunnosta, jossa tutustut keskeiseen tietoon, näkökulmiin ja konkreettisiin harjoituksiin, joiden avulla voit olla myötätuntoisempi ja ystävällisempi itsellesi. Seuraava kurssi alkaa 13.9. Lue lisää täältä. |
BLOGITEKSTIT JA VIDEOT
Täältä pääset vanhoihin blogiteksteihin sekä löydät linkit Ronnien Tedx-puheisiin. |
PODCASTEJA ITSEMYÖTÄTUNNOSTA Linkkejä podcast-jaksoihin, joissa Ronnie on ollut mukana puhumassa. |